23.1. Jääpuiston Live-lauantaissa Vuk

vukVuk saapuu viihdyttämään musiikillaan Jääpuiston vieraita lauantaina 23. tammikuuta klo 20.00.

Vuk on vuoroin New Yorkissa ja Helsingissä asuva suomalais-amerikkalainen muusikko. Debyyttialbuminsa ”Exile!” Vuk julkaisi vuonna 2003, jonka jälkeen viimeisin tuotos on nähnyt päivänvalon viime vuoden huhtikuussa. Vuk on esiintynyt muun muassa Englannissa ja Yhdysvalloissa, herättäen maissa suurta mielenkiintoa.

Vuk oli tehnyt cover -versioita muutamista Maj Karma -yhtyeen lauluista, jotka hän päätti äänittää ystävänsä, Maj Karman kitaristina ja biisintekijänä tunnetun Häiriö Piirisen kanssa. Laulut päätyivät myös Maj Karman levy-yhtiön Johanna Kustannuksen korviin jossa materiaaliin tykästyttiin siinä määrin, että siitä haluttiin tehdä oikea julkaisu. Myös Maj Karman laulaja Herra Ylppö halusi kantaa kortensa kekoon suunnittelemalla levyn kansigrafiikat.

Tule kuulemaan Vukin musiikkia Jääpuistoon!

    • Kiitos kuluneesta kaudesta!

      Kiitos kuluneesta kaudesta!

      Kiitos kaikille luistelijoille kuluneesta kaudesta. Jääpuiston henkilökunta toivottaa kaikille kävijöille aurinkoista kesää, nähdään taas ensi talvena!