KATEGORIA: Ajankohtaista

Ei aivan tavallinen keskiviikko

Jääpuistolaiset ovat saaneet hämmästellä tämän päivän aikana kahta mielenosoitusta, jotka ovat kiertäneet asiaansa julistaen Jääpuiston ympäristössä. Ensimmäinen osasto vaelsi Libyan asialla toisen vastustaessa turkistarhausta virkavallan valvovan silmän alla.

Illan mittaan pääsimme seuraamaan myös nokkelaa lumikolan hyödyntämistä väsähtäneiden ulkoilijoiden liikuttamiseksi. Lumisateiden ollessa tauolla on välineille hyvä keksiä muuta käyttöä!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Huolellista huolenpitoa

Jäapuiston jäästä huolehditaan säännöllisesti. Mukavat Liikuntaviraston miehet ja Paula niminen jääkone tulevat päivän aikana jäälle monta kertaa. Hyvä kuntoinen jää on oleellinen osa luistelukokemusta. Lisäksi teroitetut luistimet ovat tärkeät. Erityisesti lapset, jotka ensimmäisiä kertoja jäällä tarvitsevat hyvät luistimet. Silloin he oppivat jäällä liikkumisen huomattavasti helpommin ja nopeammin. Usein muoviset luistimet eivät ainakaan kasvata luisteluintoa. Oikeilla varusteilla on kiva nauttia raikkaasta kevätsäästä.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Paula -lehmän luisteluterveiset!

Lapsille järjestetään päivittäin mukavia luisteluhetkiä Jääpuistossa. Tekemistä riittää niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin. Lasten luistelukoulu järjestetään aina arkipäivisin klo 17-18. Muistathan kuitenkin, että luistelukoulu ei aina kestä kokonaista tuntia vaan opetuksen kesto suhteutetaan lasten määrään ja säähän. Kovalla pakkasella ei kenenkään varpaat nimittäin ole turvassa. Ensimmäisiä kertoja jäällä olevat myöskään eivät jaksa huhkia kokonaista tuntia vaan heidän täytyy välillä päästä lepäämään. Mukavaa on, että lapset pääsevät nauttimaan esimerkiksi kaakaosta Robert’s Coffee -kahvilaan lämpöisten vilttien alle.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Satu Hannusta ja Kertusta Jääpuistossa 26.2.

Tarina rohkeasta Hannusta ja urheasta Kertusta, jotka ilkeän äitipuolen saattamina eksyvät metsään. Metsässä heitä odottaa karkeilla päällystetty herkullisen näköinen piparkakkutalo. Mutta kuka kumma talossa mahtaa asustaa? Tule Jääpuistoon lauantaina 26.2. klo 14 niin kuulet koko sadun.

Satuhetken jälkeen alkaa sadun teeman mukainen tarinaluistelu. Sekä satu- että tarinaluistelu kuuluvat lastenlipun hintaan (3EUR)

Satumaisia hetkiä toivottelee koko Jääpuiston henkilökunta!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Kevät tulee!

Aurinkoinen sää houkutteli tänään todella paljon ihmisiä Robert’s Coffeen terassille. Ihmiset käänsivät katseensa kohti aurinkoa ja samalla suu kääntyi leveään hymyyn. Ihanaa! Pitkän ja kylmän talven aikana ehtii usein unohtaa, miltä ne auringonsäteet kasvoilla oikein tuntuvatkaan. Lisäksi Jääpuiston asiakkaat saivat nauttia pirteästä musiikista. Henkilökuntakin päätti juhlistaa kevään tuloa menevien kappaleiden avulla.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Laji täynnä glamouria

Luistelu on monesti muutakin kuin pelkkä harrastus. Se on elämäntapa. Taitoluistelu on monipuolinen laji, jossa yhdistyvät vaikea tekniikka ja esiintymisen ilo. Laji on kunnon urheilua, mutta myös taidetta, jossa vaaditaan luovuutta ja rohkeutta. Samalla laji on täynnä glamouria, joka tekee lajista erityisen nautittavaa. Kiehtovaa luistelussa on vatsanpohjassa kutkuttava jännitys ja onnistumisen jälkeiset mahtavat fiilikset. Adrenaliini juoksee koko kehossa ja olo on mitä parhain. Se antaa todella paljon. Tule sinäkin Jääpuistoon kokeilemaan, miltä luistelu tuntuu!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Pakkasukko palasi

Kovat pakkaset ovat jälleen yllättäneet Jääpuiston asiakkaat. Muutamat hurjapäät ovat uskaltautuneet jäälle toppapuvuissaan ja karvalakeissa, mutta myös monet ovat tyytyneet hörppimään kuumia juomia Robert’s Coffeen kahvilassa. Iloisten luistelijoiden katselu näyttää olevan melkein yhtä nautinnollista kuin itse jäällä liitely. Luistelu vaatii joka tapauksessa paljon liikettä, jota parinkymmenen asteen pakkasellakin tarkenee. Onneksi luistelukouluohjaajamme voivat antaa vinkkejä oikeanlaisiin potkuihin ja myöskin kelkkoista tukea ottamalla saa lisää vauhtia liukuihin.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Yhdessä tekemisen riemu

Yhdessä on aina hauska puuhata. Lapset saavat vanhemmista tukea ja turvaa, jos he ovat jäällä ensimmäisiä kertoja. Koko perheelle yhteistä ohjelmaa järjestetään sunnuntaisin Yhteistä aikaa -luistelukoulussa kello 13 ja 15. Jäällä järjestetään leikkimielisiä kilpailuja ja temppuratoja. Muista, että voit aina kysyä vinkkejä luisteluohjaajiltamme, miten luistelun opettelua voi jatkaa yhdessä lapsen kanssa.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Dj Sonny T @ Jääpuisto 18.2.

Jääpuistossa luistellaan aina perjantai-iltaisin live Dj:n johdolla. Tulevana perjantaina Jääpuiston groovia meininkiä johtamassa Dj Sonny T. Klo 18-20.

Tämä on kaupunkikulttuuria parhaimmillaan. Sykettä, menoa ja vilskettä. Aivan Helsingin ydinkeskustassa.

KATEGORIA: Ajankohtaista

K-X-P Jääpuistossa 26.2.

Mystinen kirjainyhdistelmä K-X-P juontaa parin vuoden takainen Kaukolampi, Puranen, Nykänen- orkesterista.Yhtye sai debyyttijulkaisunsa ulos Flow Festivaalin kynnyksellä ja kolmikko nähtiin Suvilahdessa viime kesänä. Nyt tämä kosmista diskoa, monotonista krautrokkia ja Suicide-henkistä rockabillyä soittava bändi esiintyy Jääpuistossa lauantaina 26.2.

Bändin jätkät ovat soittaneet niin Jimi Tenorin,Nylon Beatin, Pekka Pohjolan- kuin Aavikon kanssa. Takuuvarmaa menoa, tappavaa soittotyyliä ja psykedeelistä äänimaailmaa aivan Helsingin ydinkeskustassa.

A MustSee!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Äijäilyä

Tänään ohikulkijat saivat ison annoksen ihmeteltävää, kun vaaleanpunaiseen tylliin pukeutunut hahmo luisteli  koreasti auringonpaisteessa. Jääpuistoon nimittäin saapui polttariporukka, joka valtasi jään. Juhlakalu pääsi nauttimaan keväisestä säästä ja kavereiden kannustuksesta äijämäisen musiikin tahdissa. Muutenkin Jääpuistossa vallitsi raikas ja hyväntuulinen tunnelma. Jäällä nähtiin paljon lapsiperheitä ja nauravia kaveriporukoita. Päivä oli kuin luotu ulkoilua varten.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Taitoluistelu vie mennessään

Jääpuistolaiset kannustavat kaikkia perheen pienimpiä tulemaan jäälle kokeilemaan taitojaan. Jos luistelu vie mennessään voi lajia jatkaa luisteluseurassa. Suomesta löytyy paljon tasokkaita luisteluseuroja, joissa voi kokeilla siipiään niin yksin- kuin muodostelmaluistelun parissa. Taitoluistelu on monipuolinen laji, jossa yhdistyvät esiintyminen ja vaativa tekniikka. Laji vaatii paljon harjoittelua, mutta se antaa myös paljon onnistumisen kokemuksia. Muodostelmaluistelun MM-kisatkin järjestetään tänä vuonna Helsingissä 8.-9.4.2011. Muodostelmaluistelu on näyttävä laji, jota on ihana seurata paikan päällä. Lisäksi Suomesta löytyy paljon tasokkaita joukkueita, joita on kiva kannustaa.

KATEGORIA: Ajankohtaista

D-vitamiinia tarjolla aurinkoisella terassilla

Nyt kannattaa tulla nauttimaan ihanasta kevätsäästä Robert’s Coffeen terassille. Jos vielä käy kylmä viima niin ei hätää, sillä täältä löytyy myös lämpimiä vilttejä ja kuumia juomia. Onko sinullakin puutetta D-vitamiinista? Nyt sitä olisi tarjolla oikein olan takaa. Tule ihastelemaan jo hieman lämmittäviä auringonsäteitä ja kokeile taitojasi kimmeltävän jään pinnalla. Jääpuisto on auki säävarauksella maaliskuun loppuun saakkaa, joten vielä ehtii tulla paikan päälle ihastelemaan kaupunkikulttuuria!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Jääpuistossa viihtyvät kaikki!

Jääpuistossa on hyvä meininki! Täällä viihtyvät työntekijät ja asiakkaat. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja mukavia. Jääpuisto on ehkä yksi parhaista kohtamispaikoista, joita Helsingistä löytyy. Tänään Jääpuiston kahvilassa istuessani ja aamukahvia juodessa tajusin, kuinka ihanaa on viettää aikaa keskustassa ihmisiä katsellen ja keväästä nauttien. Vasta jäädytetty jää näyttää herkkulliselta ja suorastaan kutsuu ihmisiä jäälle nauttimaan viimeisistä talvipakkasista. Taidanpa itsekin pistää luistimet jalkaan ja mennä tekemään muutaman piruetin. Hymyssä suin tietenkin!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Kuka pelkää Jäämiestä?!

Jääpuistossa nähtiin tänään ennätyspaljon lapsia. Ilma oli keväinen ja lapset olivat innoissaan jäällä liukumisesta. Jääpuiston henkilökunta sai idean, että nyt on järjestettävä iso leikki kaikille perheen pienimmille. Leikkiin osallistuivat melkein kaikki asiakkaat. Hymy pilkehti kaikkien kasvoilla, kun luistelijat kiitivät hippoja karkuun vauhdin huumassa. Leikin nimi oli “Kuka pelkää Jäämiestä” ja hippoina toimivat Jääpuiston luistelutaitoiset työntekijät. Myös ohikulkijat jäivät ihastelemaan hauskanpitoa. Hekin olisivat varmasti halunneet liittyä seuraan. Niin hauskaa näytti kaikilla luistelijoilla olevan! Varmasti myös jatkossa lapsia leikitetään ahkerasti. Luistelukoulun aikana luistelukouluohjaajamme pitävät erilaisia leikkejä, joiden aikana harjoitellaan myös luistelutaitoja. Paulan luistelukoulut ovat joka arkipäivä klo 17-18.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Hip-Hop tapahtuma 11–12.2.2011 @ Jääpuisto, Helsinki

Jääpuisto viettää 11-12.2. ainutlaatuista Hip-Hop viikonloppua, jossa SINÄ itse pääset tekemään musiikkia alan parhaiden kotimaisten artistien opastuksella. Dj workshopeissa perjantaina ja lauantaina mm. biittien tekoa, räppäystä, dj-toimintaa ja paljon muuta luovaa tekemistä artistien opastuksella.

Perjantaina 11.2. menosta vastaa Dj Polarsoul ja lauantaina kapuloihin tarttuu Suomen rap-nimien kärkikastiin kuuluva Solonen sekä Bassoradiosta tuttu Dj Flam.

Perjantai 11.2

Dj workshop klo 18-19.30

Dj Polarsoul klo.19.30-21
.

Lauantai 12.2

Hip-Hop workshop klo 16-19

Solonen Live klo 19.00

Bass Camp nuoret esiintyy Solosen keikan jälkeen

Bass Camp-projekti järjestää pääkaupunkiseudun nuorille mielekästä tekemistä kouluajan ulkopuolella sekä tarjoaa heille uusia kokemuksia ja yhdessä tekemisen elämyksiä kulttuurin parissa.

Hip-Hop, hopu, hop – Jääpuistoon!

KATEGORIA: Ajankohtaista

Taistelu alppicurlingin herruudesta

Tänään aurinko porotti Jääpuistossa monen tunnin ajan ja sai ihmiset valtaamaan Robert´s Coffeen terassin. Jäällä oli tuttuun tapaan luistelun opetusta, sekä perheiden yhdessäoloa. Lisämaustetta päivään toi Jääpuiston maagisen Alppicurling -mestarin yllätysesiintyminen, jonka aikana asiakkaat saivat mitellä  Alppicurlingin herruudesta. Reilusta kymmenestä kilpailijasta ja kilpailijattaresta koostunut haastajajoukko uhkui poikkeuksettomasti itseluottamusta ennen suoritustaan, mutta kaikki jäivät enemmän tai vähemmän taiturimaisen mestarin mukiloimaksi. Viimein eräs nuori herra onnistui yllättämään jo jonkinverran ylpistyneen mahtimiehen ja ovelalla sivulaitakimmotuksella vei pisteet kotiin. Vaatimattomasti ex-petankki mestari, nykyinen alppicurlingin erikoismies, pokkasi yllätyspalkinnon kahvilan neitokaisilta ja sai varmasti mukavan muiston urheilusaavutuksestaan.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Positiivisuutta pullollaan

Jääpuistossa on töissä monta mukavaa ihmistä, jotka auttavat mielellään juuri sinua. Heiltä voi kysyä neuvoa koska tahansa. Luisteluneuvoja jakavat pääsiassa Jääpuiston ammattitaitoiset ohjaajat, joilta voi kysyä vinkkejä jäälle myös silloinkin kun varsinaista opetusta ei ole käynnissä. Iloiset työntekijät saavat myös asiakkaat hyvälle mielelle ja päinvastoin. Jääpuistossa vallitsee positiivinen tunnelma, josta saavat kaikki nauttia.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Millaisesta musiikista sinä pidät?

Jääpuistossa voi nauttia aina hyvästä musiikista. Tarjolla on laaja valikoima erilaisia kappaleita niin lasten kuin aikuistenkin makuun. Useimmiten Jääpuistossa soi kappaleet, jotka saavat tanssijalan vipattamaan. Pyrimme kuitenkin soittamaan musiikkia laidasta laitaan, jotta kaikki saisivat siitä ilon irti. Jokaiselle jotakin. Toivomme kuitenkin, että myös kävijät useammin kertoisivat omasta musiikkimaustaan. Tule sinäkin Jääpuiston henkilökunnan juttusille ja pyydä, että soitamme sinun lempikappaleesi.

KATEGORIA: Ajankohtaista

Unelmakekkerit

Jääpuistossa järjestettiin tänään mukavat lastenkutsut. Tarjolla oli paljon suolaisia ja makeita herkkuja, jotka veivät kielen mennessään ja lapsia viihdytettiin jäällä erilaisten luisteluleikkien avulla. Jääpuistosta löytyy muutenkin paljon mukavaa tekemistä ja paikalla on aina joku joka huolehtii, että kaikki sujuvat moitteettomasti. Päivän päätteeksi osallistujat saivat myös pienen yllätyslahjan. Lastenkutsut ovat ainutlaatuinen tapahtuma ja lapselle varmasti todella jännittävä kokemus. Myös sinä voit järjestää kutsut Jääpuistossa. Muistathan kuitenkin, että kutsupaketti tulee aina varata ennakkoon.