KATEGORIA: Uutiset

Jääpuiston viikonloppu 5.3.-7.3.2010

Jääpuiston viikonlopun aloittaa Bileperjantaissa 5.3. kello 18 eteenpäin House Party DJs. Tule luistelemaan pehmeiden house-biittien säestämänä!

House Party Djs

Lauantaina 6.3. kello 20 Live-lauantaissa kotimainen Jermaine. Jermaine on suomalainen emo-vaikutteista poprockia soittava yhtye. Se on perustettu vuonna 2003 ja on kotoisin alun perin Pirkkalasta.

Yhtyeen tärkeimpiä vaikuttajia ovat mm. At the Drive-in, Glassjaw, Billy Talent, Hundred Reasons ja Coheed and Cambria. Jermaine on julkaissut kaksi omakustanne-EP:tä, kaksi CD-singleä ja yhden albumin nimeltä Knives Out (2006).

Sunnuntaina 7.3. Jääpuistonperhesunnuntaissa eteläisen poliisipiirin lähipoliisit esittelevät toimintaansa kello 10-13. Paikalla poliiseja kertomassa työstään sekä 1 poliisiauto, johon saa myös tutustua. Paikalla piipahtavat mahdollisesti myös ratsupoliisi ja koirapoliisi.

Muista myös Jääpuiston ilmainen Paula-luistelukoulu perheen pienimmille kello 11-13!

,

KATEGORIA: Uutiset

Jääpuistossa tarjoillaan torstaina Elämän Eväitä

Fazerin Elämän Eväät TET-hanke tarjoaa vuosittain lukuisia paikkoja työelämään tutustumiseen yläasteikäisille nuorille. Tavoitteena on tarjota nuorille mielenkiintoisia ja inspiroivia työharjoittelukokemuksia sekä tutustuttaa heitä Fazeriin työpaikkana ja yrityksenä.

Nyt kaikki viime vuonna TET-harjoittelun Fazerilla suorittaneet nuoret on kutsuttu yhteiseen tapahtumaan Helsingin Rautatientorin Jääpuistoon torstaina 4.3. Yhteisöllisillä tapahtumilla Fazer haluaa ylläpitää suhdettaan tulevaisuuden työntekijöihin sekä rakentaa omaa työnantajakuvaansa nuorten keskuudessa.

Fazerin tilaisuudessa torstaina klo 16 lähtien mm. Hip Hop workshop vetäjinään DJ Flam ja Solonen, rentohenkistä Jääbiciä ja Alppicurling-turnaus. Tunnelmasta pääsevät nauttimaan kutsuvieraiden lisäksi myös muut Jääpuiston luistelijat.

JP.EE.TET2.591x404

KATEGORIA: Uutiset

Torstaina 4.3 Jääpuistossa Kadun Äänet Hip Hop -ryhmä

Kauhajokisten nuorten sisäisestä voimasta syntynyt hip hop -musikaaliesitys esitetään Kulttuuriareena Glorian lavalla 5.3.2010 kello 19.00 yhteisvoimin helsinkiläisten lasten kanssa. Esitys on kaikille avoin ja ilmainen. Esimakua musikaalista on nähtävissä Jääpuistossa Rautatientorilla torstaina 4.3.2010 kello 19.00

Kadun Äänet

Sisäistä Voimaa – musikaaliesitys on syntynyt nuorten tahdosta selvitä yhdessä nuoruuden myrskyistä ja vastoinkäymisistä. Kun energia osataan kanavoida oikein, voi syntyä vaikka yhteinen musikaali.

Esitys pohjautuu projektiin jonka Helsinkiläinen Kadun Äänet ry:n toteutti Kauhajoella vuosien 2008-2009 aikana. Musiikilla oli projektissa merkittävä rooli. Musiikki tarjosi nuorille keinon itseilmaisuun ja tunteiden käsittelyyn. Näin syntyi lukuisia kappaleita ja tanssiesityksiä, joista esitys rakentui. Glorian lavalla nähdään nuorten lisäksi näyttelijä-muusikko Joonas Saartamo, Street and Showdance Group, Tulikansa ry sekä Pitäjämäen peruskoulun oppilaita.

Esitys kertoo vuorokaudesta kuvitteellisessa suurkaupungissa, K-cityssä. Yön aikana saapuu myrsky joka muuttaa eri heimoihin jakautuneen kaupungin täysin. Myrskyn myötä heimorajat häviävät, kun ihmiset turvautuvat toisiinsa. Vastoinkäymisistä on mahdollista selvitä yhdessäEsiintyjiä musikaalissa on mukana yli 70 iältään 8-22 -vuotiaita.

Esityksen toteutus on haaste työryhmälle, koska esiintyjät tulevat eri puolilta Suomea. Yhteiseen harjoitteluun ei näin ollen ole juurikaan mahdollisuutta ennen varsinaista h-hetkeä. Haasteen ovat ottaneet vastaan Kadun Äänet kolmihenkisen työryhmän lisäksi eri alojen opiskelijat, jotka vastaavat niin esityksen lavastuksesta, ääni- ja valosuunnitelmista, maskeerauksesta kuin graafisesta suunnittelusta. Projekti on suuren yhteishengen, vapaaehtoistyön ja sisäisen palon tuotos, josta huokuu sisäinen voima

KATEGORIA: Uutiset

Kalevalanpäivä sunnuntaina 28.2.2010 Jääpuistossa

Kalevalan päivän kunniaksi Sommelo-festivaali tarjoaa: Taito Hoffrén & Markus Ketola – Runoi. Freejazz sekä arkaainen musiikkimaailma kohtaavat runolaulaja Taito Hoffrénin sekä rumpali Markus Ketosen duon musiikissa. Esitys kello 16-17.

Tutustu tarkemmin kesän Sommelo-festivaalin ohjelmaan osoitteessa: http://www.runolaulu.fi/sommelo/

Lisäksi Taitoluisteluliiton ja Helsinfors Skridskoklubb rf:n näytökset kello 14 ja 15.

Sommelo-festivaali

KATEGORIA: Uutiset

Koko perheen jääkiekkotapahtuma Jääpuistossa lauantaina 27.2.2010 kello 10-16

hockey-figure1Hiihtoloman kunniaksi Jääpuistossa pelataan poikkeuksellisesti Jääkiekkoa!

Jääpuiston jääkiekkotapahtumassa pääsee seuraamaan pääkaupunkiseudun junioreiden Leijonaliiga-otteluita. Leijonaliiga on osa Suomen Jääkiekkoliiton 6–9-vuotialle lapsille suunnattua harrastustoimintaa, jossa kaikkien pitää saada pelata ja nauttia jääkiekosta.

Iltapäivällä jääkiekosta kiinnostuneilla lapsilla on mahdollisuus saada oppia Tulevaisuuden Leijonien kiekkokoulussa.  Lisäksi tarjotaan välinekokeiluja yleisölle.

Päivän aikataulu

Klo 10.00-12.45 G-junioreiden (2002 syntyneet) Leijonaliigan otteluita.

Mukana Jokerit, Viikingit, EKS ja Karhu-Kissat

Klo 13.00-14.30 Tulevaisuuden Leijonien kiekkokoulu.

Jääkiekosta kiinnostuneet lapset voivat tutustua lajiin Viikinkien kiekkokoulun opastuksella.

Klo 14.45-16.00 Leijona- ja kiekkotähdet jäällä

Vanhat kiekkotähdet jäällä näyttämässä nuorille mallia. Esittelyssä mm. nuorten Easy Hockey –harrastekiekko.

Tilaisuuden juontaa mm. Jaakko Saariluoma. Reebok Intersport Leijona -tapahtuman yhteistyökumppanina on Mikonkadun Intersport Megastore, jossa on tarjolla päivän aikana tapahtumatarjouksia.

KATEGORIA: Uutiset

Jääpuiston Pakkasmuotipäivä perjantaina 26.2 kello 14-18 + Kompostisoundi kello 18 alkaen

IMT_tree

Jääpuiston Pakkasmuotipäivä 26.2. ja Kompostisoundi Bileperjantaissa!

Perjantaina 26.2. klo 14-18 Jääpuistossa vierailevat nuoret suunnittelijat Mirkka Metsola, Kaisa Riivari (Riivari) ja Tiina Palm (I Made This).

(Kuva: Tiina Palm)

Jääpuiston asiakkaat saavat itselleen luistelulipun hinnalla suunnittelijoiden tekemät säärystimet tai pipon. Materiaalit ovat valittavissa paikanpäällä. Asiakas siis osallistuu suunnitteluun itsekin!

Pakkanen on paukkunut kuluneen talven aikana, mutta paleleminen ei kannata. Se ei edes näytä hyvältä! Pipot ja säärystimet sen sijaan näyttävät hyvältä, ja pitävät käyttäjänsä hengissä. “Sää on pukeutumiskysymys”

Uusissa asusteissa kannattaa jäädä viihtymään jäälle, sillä heti kello 18 aloittaa Komposti sound keikkansa. Lämmintä päällä, luistimet alla ja reggae soi!

KATEGORIA: Uutiset

Jokerit Jääpuistossa torstaina 25.2.2010 kello 13.30-14.30

Jokeri Jokerit treenaa Jääpuistossa – saavu paikalle hakemaan nimikirjoitukset ja seuraamaan taituruutta luistimilla!

Torstaina 25.2.2010 Jokerit vierailee Jääpuistossa kell 13.30-14.30.

Luvassa on Hannu Jortikan vetämät vauhdikkaat, musiikin tahdittamat luistelutreenit.

Rata on suljettu yleisöltä harjoitusten ajan, noin 20 minuuttia, minkä jälkeen joukkue jakaa nimikirjoituksia faneille paikan päällä!

Vauhdikasta tapahtumaa on juontamassa Tomi Tuominen.

KATEGORIA: Uutiset

Jääpuiston hiihtolomaviikko – jokaiselle jotakin!

makkarataloJääpuiston hiihtolomaviikolla riittää säpinää kaikenikäisille. Nauti talvisesta kaupunkitunnelmasta luistimilla ja  poimi itsellesi tai porukallesi sopiva ohjelmaa! Tai tule viihtymään ja luistelemaan sekä nauttimaan Jääpuiston Robert’s Coffeen tarjoiluista.

 

 

Lauantai 20.2. Jääpuiston Live-lauantaissa Deep Insight  kello 20.00 lähtien

Sunnuntai 21.2. Jääpuiston perhesunnuntai, esiintymässä TV:stäkin tuttu Mimmit-lastenyhtye kello 16-17

Maanantai 22.2. Mahdollisuus kokeilla curlingia Kisakallion curling-ohjaajien opastamana kello 18 lähtien

Tiistai 23.2. Aikuisten luistelukoulu 18-19 – terästä luistelutaitojasi ammattiohjaajan vetämällä hauskalla ja leikkimielisellä luistelutunnilla

Keskiviikko 24.2. Kello 18-19 tarjolla Jääbicciä, joka yhdistelee taitoluistelun ja reippaan kuntoilun elementtejä

Torstai 25.2. Jokerit vierailee Jääpuistossa kello 13.20-14.30. Luvassa Hannu Jortikan vetämät vauhdikkaat luistelutreenit (rata suljettu yleisöltä tämän ajan noin 15-20 minuuttia), minkä jälkeen joukkue jakaa nimikirjoituksia faneille paikan päällä!

Perjantai 26.2. Tarkene tyylillä – Jääpuiston pakkasmuotipäivä kello 14-18. Mukana muotisuunnittelijoita mm. Kaisa Riivari ja Mirkka Metsola. Luistelulipun hinnalla suunnittelet ja toteutat oman asusteesi (pipo, säärystimet) yhdessä designerin kanssa. Ilta huipentuu Kompostisoundin tarjoamiin reggaen säveliin kello 18 alkaen

Lauantai 27.2. Leijonaliigaa Jääpuistossa. Hiihtoloman kunniaksi Jääpuistossa pelataan poikkeuksellisesti jääkiekkoa. G-Junioreiden (2002 ja sitä myöhemmin syntyneet) Leijonaliigan näytösotteluita kello 10-16. Mukana menossa Reebok ja Intersport Mikonkatu

Sunnuntai 28.2. Kalevalan päivän kunniaksi Sommelo-festivaali tarjoaa: Taito Hoffrén & Markus KetolaRunoi kello 16-17. Freejazz sekä arkaainen musiikkimaailma kohtaavat runolaulaja Taito Hoffrénin sekä rumpali Markus Ketosen duon musiikissa

Lisäksi Taitoluisteluliiton ja Helsinfors Skridskoklubb rf:n näytökset kello 14 ja 15

Muista myös Paula-luistelukoulu lapsille joka arkipäivä kello 17-18.

Jääpuiston henkilökunta toivottaa mukavaa hiihtolomaa!

lasten_luistelu

KATEGORIA: Uutiset

Paulan luistelukoulu kiinnosti lapsia ja aikuisia

Tänään Paulan luistelukoulu sai paljon kiinnostusta osakseen myös hieman varttuneemmilta luistelijoilta. Monet turistit ovat Jääpuistossa ensimmäistä kertaa luistimilla ja se tuo mukanaan aivan omanlaisensa jännityksen. Kaikki olivat tänään erityisen innokkaita kokeilemaan niin taaksepäin luistelua kuin kukkoliukuakin. Hetken aikaa kaikki jäällä olevat haastoivat itsensä ja yrittivät mitä vaikeampia temppuja!

KATEGORIA: Uutiset

Tavastian Lauantaidisko -dj:t Erkko & Harvest tänään 29.1 Jääpuistossa


Tavastian Lauantaidisko -dj:t Erkko & Harvest Jääpuistossa tänään perjantaina 29.1. kello 18-20

Tavastian Lauantaidisko starttasi lauantaina 19. syyskuuta. Jatkossa Tavastialla tanssitaan joka lauantai livekeikkojen jälkeen monipuolisen dj-musiikin tahdissa aamuneljään saakka.
Tavastian Lauantaidisko

KATEGORIA: Uutiset

23.1. Jääpuiston Live-lauantaissa Vuk

vukVuk saapuu viihdyttämään musiikillaan Jääpuiston vieraita lauantaina 23. tammikuuta klo 20.00.

Vuk on vuoroin New Yorkissa ja Helsingissä asuva suomalais-amerikkalainen muusikko. Debyyttialbuminsa “Exile!” Vuk julkaisi vuonna 2003, jonka jälkeen viimeisin tuotos on nähnyt päivänvalon viime vuoden huhtikuussa. Vuk on esiintynyt muun muassa Englannissa ja Yhdysvalloissa, herättäen maissa suurta mielenkiintoa.

Vuk oli tehnyt cover -versioita muutamista Maj Karma -yhtyeen lauluista, jotka hän päätti äänittää ystävänsä, Maj Karman kitaristina ja biisintekijänä tunnetun Häiriö Piirisen kanssa. Laulut päätyivät myös Maj Karman levy-yhtiön Johanna Kustannuksen korviin jossa materiaaliin tykästyttiin siinä määrin, että siitä haluttiin tehdä oikea julkaisu. Myös Maj Karman laulaja Herra Ylppö halusi kantaa kortensa kekoon suunnittelemalla levyn kansigrafiikat.

Tule kuulemaan Vukin musiikkia Jääpuistoon!

KATEGORIA: Uutiset

StaffPoint klubi-ilta Jääpuistossa 22.1.

hirvio_variPerjantaina 22.1. StaffPoint järjestää klubi-illan Jääpuistossa klo 19.00-22.00. Illan musiikista vastaavat School of Life DJ:t Poika ja Hirviö.

School of Lifen ensimmäinen klubi-ilta järjestettin lähes vuosi sitten menestyksekkäästi, eikä menestys ole laantunut tähän päivään mennessä. School of Lifen DJ:t tekevät työtä rakkaudesta musiikkiin, keskittyen aina uusimpaan musiikkiin, vanhempaa tuotantoa kuitenkaan unohtamatta.

Tule mukaan hyvään klubi -meininkiin, vaikka luistellen!

KATEGORIA: Uutiset

Ilahduta ystävääsi Jääpuiston lahjakortilla!

JP.lahjakortti.591x404Sinulla on mahdollisuus ilahduttaa ystävääsi Jääpuiston lahjakortilla, joka tuo saajalleen talvi-iloa, kaupunkikulttuuria ja lämmikkeeksi kuuman juoman.

Anna lahjakortti lahjaksi ystäväsi merkkipäivänä tai kannusta toista iloiseen liikuntaan ja voihan lahjakortin lahjoittaa muutenkin vaan toista ilahduttamaan. Jääpuiston lahjakortti on suunnattu pääasiallisesti aikuiselle, joka sisältää yhden luistelukerran, vuokraluistimet sekä yhden alkoholittoman juoman Robert´s Coffeen kahvilasta. Lahjakortin hinta on 12,50 €, joka on pieni hinta suuresta elämyksestä!

KATEGORIA: Uutiset

Zebra & Snake Jääpuiston Live-Lauantaissa 16.1.

m_ad5854e3f36749a4905151674db6d272-1Seuraavaksi isoksi nimeksi hypetetty kotimainen indietulokas on Zebra & Snake. Zebra and Snake on yhtä kuin Matti ja Tapio. Nuoresta iästään huolimatta bändi on ehtinyt tekemään jo paljon: Miika Lommin ohjaama The Colours -video sai kunniamaininnan Oulun musiikkivideofestivaaleilla ja YleX ja Rumba listasivat juuri bändin tämän hetken 12 kiinnostavimman tulokkaan joukkoon. Keikkoja duo on soittanut ympäri Suomea mm. brittiläistä The Clientiä lämmitellen sekä kevään Jyrock-festivaalilla. Zebra and Snakella on vetoa myös ulkomaille, bändi on jo käynyt Ranskassa ja Lontoossa. Marraskuussa ilmestyi bändin ensimmäinen virallinen julkaisu. Tervetuloa viettämään vauhdikasta lauantai iltaa Jääpuistoon! Keikka alkaa klo 20.00.

KATEGORIA: Uutiset

Jääpuistossa muodostelmaluistelua maailman huipulta!

Sunnuntaina 17.1. ja 24.1. Jääpuistossa vierailee Suomen Taitoluisteluliitto, tuoden mukanaan maailmalla tunnettuja luistelun huippunimiä ja -joukkueita. Jääpuistossa nähdään muodostelmaluistelu -esitykset klo. 14.00 ja 15.00.

sj17.1. esityksistä vastaavat Reflections, Musketeers ja Starlights.
24.1. esitysvuorossa ovat Blue Arrows, Finettes ja Fintastic.

Suomi on Kanadan, Yhdysvaltojen ja Ruotsin lisäksi maailman johtavia muodostelmaluistelumaita. Vuodesta 2000 asti järjestetyissä MM-kilpailuissa Suomea edustanut joukkue on jokaisella kerralla sijoittunut mitaleille.

Euroviisuissa mukana olevat Kuunkuiskaajat esiintyvät Jääpuistossa 17.1. klo.16.00, joten tule paikalle ja kuule heidän viisubiisinsä “Työlki ellää” livenä, kuten useita muita heidän kappaleitaan!

KATEGORIA: Uutiset

BB voittaja ja finalistit Jääpuistossa ma 11.1. klo 18.00

BB voittaja ja finalistit Aso, Kätlin ja Antti saapuvat ilahduttamaan luistelijoita Jääpuistoon maanantaina 11.1 klo. 18.00.  Tule tutustumaan ja moikkaamaan BB finalisteja.844770

KATEGORIA: Uutiset

Bileperjantaina 15.1. illan isäntänä Top Billin!

tb001Jääpuistossa 15.1. Bileperjantaissa Top Billin DJ:t!

Top Billin on DJ -kollektiivi, jotka myös tekevät omaa musiikkia. Top Billiniä on pidetty viime vuosien aikana yhtenä tunnetuimpana klubi-ilmiönä Helsingissä, joka on ehtinyt soittamaan useilla stageilla myös ulkomailla.

Top Billin on äänestetty kahtena vuotena Helsingin parhaaksi klubiksi, joten Jääpuiston klubi-illassa musiikki pauhaa ja tunnelma on taatusti mahtava! DJ:t paikalla klo 18.00 alkaen ja bileet jatkuvat aina klo 21.00 saakka.

KATEGORIA: Uutiset

Muumit Jääpuistossa!

muumitMuumit saapuvat ilahduttamaan luistelijoita Jääpuistoon sunnuntaina 10.1. klo 11.30-14.45.
Tule tutustumaan ja moikkaamaan näitä Muumimaailman tunnettuja hahmoja koko perheen voimin!

Paikalle Jääpuistoon ovat lupautuneet Muumipeikko ja Pikkumyy, heidän esiintymisaikansa ovat noin klo 11.30, 12.30, 13.30 ja 14.30.

Dr. Oetker on lasten ystävänä mahdollistanut Muumipeikon ja Pikkumyyn vierailun Jääpuistoon ja toivoo tuovansa iloa monen luistelijan sunnuntaihin. Tule mukaan!

KATEGORIA: Uutiset

Astrid Swan & The Drunk Lovers Jääpuiston Live Lauantaissa!


Astrid Swan & The Drunk Lovers Jääpuiston Live Lauantaissa 9.1.
Astrid Swanin uusi albumi Better Than Wages ilmestyi Suomessa syyskuussa 2009. Hänen kolmannella albumillansa Swan on muodostanut itselleen bändin: The Drunk Lovers. Levy on tehty kahdestatoista herkullisesta pop-laulusta á la Blondie mutta lo-fi twistillä.

Astrid Swan & The Drunk Loversin näkeminen livenä on mahtava kokemus! Voit unohtaa singer/songwriterit hetkeksi! Tervetuloa viettämään lauantai-iltaa Jääpuistoon!

KATEGORIA: Uutiset

Vietä hauska ja hulvaton Elvis-ilta Jääpuistossa!

Elvis_PresleyTammikuun 8. päivänä perjantaina Jääpuistossa juhlistetaan Elviksen 75-vuotis syntymäpäiviä. Juhlat aloitetaan klo 18 alkaen, jolloin luvassa Elvis -aiheista ohjelmaa. Samalla on mahdollisuus tutustua Jääpuiston vieressä sijaitsevaan  Grand Casino Helsinkiin, jossa esitetään tammikuun lopussa Tribute to Elvis -show.

Tapahtuma avataan tervetulosanoilla ja laulamalla onnittelulaulu unohtumattomalle päivänsankarille. Sinulla on mahdollisuus paljastaa oma sisäinen Elviksesi ja laulaa tähden ikimuistoisimpia hittejä Elvis -karaokessa.

Pääset myös opettelemaan Elviksen tanssimovet, joita illan aikana harjoittellaan ja parhaimman lanneliikkeen heilauttaja palkitaan. Jääpuistoon on myös kutsuttu Elviksen virallinen fun club, jonka jäseniä tullaan illan mittaan haastattelemaan.

Mitä Jääpuisto olisi ilman omaa Elvistä? Laita siis parasta päällesi ja ilmaannu paikalle Elviksenä, sillä illan parhain Elvis-asu palkitaan ja voittaja kruunataan Jääpuiston voittamattomaksi Elvikseksi 2010. Palkinnoksi voittaja tulee saamaan Grand Casino Helsingin Show & Dinner -paketin.

Jääpuiston vieressä sijaitseva Grand Casino Helsinki tarjoaa avoimet ovet, jolloin on mahdollisuus tutustua Casinon tiloihin maksutta, joten astu sisään punaista mattoa pitkin. Grand Casinolla luvassa muun muassa biisien tunnistuskilpailu, jossa luonnollisesti esitetään Elviksen biisejä. Tammikuun lopussa Casinolla vietetään Elvis -aiheista iltaa ja luvassa on mahtava Tribute to Elvis -show.

Tule siis tutustumaan Grand Casino Helsinkiin ja vietä hauska ja hulvaton Elvis-ilta Jääpuistossa!