KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Jääpuistossa vietetään kauden päättäjäisiä 16-18.3.

Jääpuisto sulkee ovensa tänään sunnuntaina 18.3. Sitä ennen on aika vielä kerran kaivaa luistimet esille ja nauttia talvisesta ulkoilusta ja laatuajasta perheen ja ystävien kesken.

Haluamme kiittää kuluneesta kaudesta kaikkia jäällä kuin sen reunallakin viihtyneitä! Toivottavasti tapaamme jälleen ensi talvena.

Päättäjäisviikonloppuna löytyy ohjelmaa jokaiselle vauvasta vaariin. Kerää siis siskot, veljet, ystävät ja kaimat kainaloon ja suuntaa viihtymään kaupungin tunnelmallisimpaan kohtauspaikkaan vielä kerran.

Päättäjäisviikonlopun ohjelma

Perjantai 16.3

Paula luistelukoulu klo 17-18

Tule moikkaamaan maskottiamme Paula-lehmää, tervehtimään luisteluopettajiamme  ja vielä viimeisen kerran reippailemaan Paulan omaan luistelukouluun. Luistelukoulu on maksuton.

Iconcrash @ Mentos friendsday 16.3 klo 18-19!

Uuden musiikin kilpailussa kuuden parhaan bändin joukossa Jäähallissa esiintynyt Iconcrash villitsee niin livenä kuin radiossakin. Bändi on ollut useampaan kertaan YleX:n Himotuimmat -listalla ja kuluneet kaksi viikkoa sen ykkösenä.

Jääpuiston perjantait on tällä kaudella omistettu ystäville. Mentos friendsday on ollut kaikille porukoille tarkoitettu ilta mukavan tekemisen äärellä. Kaupunkitunnelmaa ovat luoneet vaihtuvat Dj:t. Tervetuloa kauden viimeiseen friendsdayhin Dj Nick Kingin vauhdittaessa tunnelmaa klo 19-21.00!

Lauantai 17.3

Klo 12 ja 14 Oulunkylän Taitoluisteluklubi luistelunäytökset. Teemana hauska ja piristävä Can-can!

Klo 14-15 luetaan kauden viimeinen tarina, jonka jälkeen vuorossa ovat luisteluleikit perheen pienimmille. Mitä olisikaan Tarinalauantai ilman satuun sopivia kasvomaalauksia!

Klo 17-18.00 viihdytään muodostelmaluistelun parissa. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden kokeilla tätä hauskaa ja erilaista lajia. Saavu paikalle yksin tai kaverin kanssa. Ohjaajamme ovat suunnitelleet kaikille soveltuvan koreografian musiikkeineen ja loppuasentoineen.

Lauantai-ilta on pyhitetty toivemusiikille. Toivo musiikkia facebookissa tai puistossa. Vuokraamomme työntekijät ottavat toiveita vastaan koko viikon ja koostavat lauantaille toivomuksista musiikkilistan!

Sunnuntai 18.3

Klo 11-13 Kiekkokoulussa opetellaan tekniikkaa ja luistelutaitoja. Omat mailat ja kypärät voi ottaa mukaan, harjoituksiin tarvittavat kiekot saa tarvittaessa paikan päältä. Jääkiekkokoulu on maksuton (lasten luistelulipun hinta 3€).

Klo 13-14 ja klo 15-16 Yhteistä aikaa luistelukoulussa viihtyy koko perhe. Tänä talvena vieraitamme ovat erityisesti ihastuttaneet ohjaajiemme vetämät muodostelmaluistelu -harjoitukset. Nyt haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden kokeilla tätä hauskaa ja erilaista lajia. Saavu paikalle yksin tai kaverin kanssa. Ohjaajamme ovat suunnitelleet kaikille soveltuvan koreografian musiikkeineen ja loppuasentoineen. Tämä laji saa hymyn huulille niin harrastajille kuin yleisöllekin. Myös tämän aktiviteetin tarjoamme luistelulipun hinnalla. Perheen pienimmille ohjaajamme vetävät leikkejä mahdollistaen näin aikuistenkin osallistumisen.

Tule ja kokeile talven hittia alppicurlingia! Peli on samana päivänä maksutta varattavissa Jääpuiston vuokraamosta puoleksi tunniksi kerrallaan. Iloiset ohjaajamme neuvovat säännöt ja auttavat alkuun. Tervetuloa siis kokeilemaan!

Sunnuntaina 18.3 kl0 21.00 Jääpuisto sulkee ovensa tällä kaudella viimeistä kertaa. Aurinkoista kevättä kaikille ystävillemme!

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Osallistu Paula-valokuvauskisaan!

Paula vierailee Jääpuistossa melkein joka päivä. Coolin Paula-lehmän voit tavata arkisin klo 17 alkavan luistelukoulun yhteydessä. Tule Jääpuistoon moikkaamaan Paulaa ja ota kuva hauskasta ystävästämme. Kuvan voit tallentaa Jääpuiston kuvagalleriaan. Kaikkien kuvagalleriaan kuvan ladanneiden joukosta palkitsemme parhaat Paula-kuvat maaliskuun lopulla. Luvassa on hauskoja Paula-aiheisia yllätyspalkintoja.

Muistathan jättää kuvan mukana yhteystietosi, vain yhteystiedot jättämällä voit osallistua kilpailuun.

Jääpuiston kuvagalleriaan>

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Yhteistä aikaa Jääpuiston sunnuntaissa

_MG_0177

Perheen ja ystävien kanssa vietetty aika on arvokkainta, mitä itselle ja toiselle voi antaa. Dr.Oetker tarjoaa sinulle mahdollisuuden viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa yhteisen tekemisen äärellä.

Sunnuntai Jääpuistossa on varattu koko perheen yhteiselle ajalle. Luisteluohjaaja on sunnuntaisin paikalla klo 13-14 ja 15-16. Ohjelmassa on koko perheen luisteluopetusta, temppuratoja ja leikkimielisiä kilpailuja. Jääpuiston ammattitaitoiset luisteluohjaajat antavat myös vinkkejä vanhemmille, miten opettelua voi jatkaa yhdessä lapsen kanssa.

Jääpuiston kahvilassa voi itse taiteilla hauskojen Paula-värityskuvien parissa. Välillä sunnuntaisin Jääpuistoon tulee myös kiinnostavia erikoisvieraita.

Älä ihmettele jos yhtäkkiä vastaan tulee itse Paula-lehmä. Paula vierailee usein Jääpuiston sunnuntaissa, katsotaan uskaltaako ihan luistimillekin.

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Luistelun jälkeen maistuu herkullisen höyryävä kaakao

Jääpuiston kahvilassa herkutellaan hauskoilla kaakaodrinkeillä. Paulan ystävät hullunkuriselta maatilalta ovat jakaneet omat kaakaoreseptinsä Jääpuiston luistelijoiden iloksi. Miltä maistuu Piksun ja Veksun vaaleanpunainen unelma? Kokeile myös Paula-lehmän kekseliäs kaakao ja muut suosikkimaut.

Jaa sinäkin oma kaakaoreseptisi muiden herkkusuiden kanssa! Ideoita omien kaakaodrinkkien koristeluun löydät täältä.

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Järjestä touhukkaat lastenkutsut Jääpuistossa

Dr.Oetker yhdessä Jääpuiston kanssa tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuisiin hetkiin tärkeiden ihmisten seurassa.

Yhteistä aikaa -kutsut on helppo tapa järjestää pieniä hengähdyshetkiä arjen keskelle. Kutsut-paketti on toiminnallinen ja hauska tilaisuus esimerkiksi lasten syntymäpäiville. Jääpuiston Yhteistä aikaa -kutsuilla järjestät yhteistä hauskanpitoa ainutlaatuisella tavalla.OET.3.promo_.pieni_.288x1801

Yhteistä aikaa Kutsut

5-10 osallistujaa, hinta 25 € / hlö, sisältäen:
Pääsylippu Jääpuistoon
Tarjoilut: Dr. Oetkerin pizzaa, virvoitusjuoma ja Paula-vanukas
Juhlaemäntä, joka vetää lapsille luisteluleikkejä
Kaikille osallistujille pieni yllätyslahja
Tilaisuuden kesto noin 2 h

Tulosta hauskat kutsukortit

Tästä voit tulostaa kutsukortin omiin juhliisi >>

Kutsupaketti tulee varata aina ennakkoon. Tilaisuuksia on mahdollista järjestää Jääpuiston aukioloaikoina ma-to sekä yksityistilaisuutena myös Jääpuiston aukioloaikojen ulkopuolella (ma-to). Yhteistä aikaa -kutsut on mahdollista toteuttaa yksityistilaisuutena Jääpuiston kahvilassa lisämaksusta; hinta 250 € / 2h.

Tiedustelut ja varaukset: maria.silvasto(at)imagematch.fi, 050 560 2865

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Liity uuteen Paula-klubiin!

Dr. Oetkerin Paula-uutiskirje tarjoaa kivaa puuhailtavaa ja hauskoja kilpailuja! Uutiskirjeestä saat ensimmäisten joukossa tiedon sekä etuja Paulan järjestämään hulvattomaan menoon Jääpuistossa ja muualla. Paula-klubi kokoaa yhteen kaiken hauskan lapsille suunnatun ohjelman Jääpuistossa.

Liity postituslistalle tästä >

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Joulupukki saapuu Jääpuistoon!

Lauantaina 17.12 luistimille hyppää itse joulupukki!
Pukin voi tavata jääpuistossa klo 11-12.00 ja klo 13-14.00. Pukki on luvannut laulattaa perheen pienempiä ja miksei isompiakin. Samalla on hyvä hetki kuiskata joulun toiveet pukin korvaan.

Tarinalauantain satuna on tarina Kapu Karvakorvan seikkailuista.
Satuhetken jälkeen luistellaan sadun teeman mukaisesti. Paikalla myös ilmaiseksi kuvia taiteileva kasvomaalaaja.

Robert´s Coffeen tunnelmallisessa kahvilassa on tarjolla riisipuuroa edulliseen hintaan ja glögiä aamusta lähtien niin kauan kuin tuotetta riittää. Jouluisia pipareita voit tulla koristelemaan koko päivän.

Sunnuntaina 18.12. joulupukki luisteluttaa ja laulattaa lapsia klo 12-13 ja 14-15.

Dr. Oetkerin Yhteistä aikaa – koko perheen luistelukoulut pidetään klo 13-14 ja 15-16, luvassa on luisteluopetusta koko perheelle.

Piparinkoristelua jatketaan koko päivän ja kahvilassa voit myös taiteilla Paula-värityskuvien parissa. Jouluisen sunnuntaiaamun kruunaa perinteinen riisipuuro ja höyryävä glögi.

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Koristellaan yhdessä pipareita Jääpuistossa

OET.pipari.iso.591x404Jääpuistossa voit koristella oman piparkakkusi. Ostaessasi piparkakun Jääpuiston kahvilasta voit taiteilla omaan pipariisi näyttävän koristelun Dr. Oetkerin koristelugeeleillä. Koristelugeelin saat oston yhteydessä Jäääpuiston kahvilan kassalta.

Tule vaikka koko perheen kanssa viettämään hauska päivä Jääpuistoon. Erityisesti sunnuntait ovat omistettuja perheiden yhteiselle ajalle, mutta ohjelmaa jäällä riittää joka päivälle. Esimerkiksi Paula-luistelukoulussa voi taitojaan terästellä joka arkipäivä klo 17-18.

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Paula ilahduttaa koko perheen sunnuntaissa

Kuva0174

Paula-lehmä uskalsi eräänäkin talvisena sunnuntaipäivänä luistimille kaikkien Jääpuiston pienten luistelijoiden iloksi. Seuraavan kerran Paula vierailee Jääpuistossa 14.3. Tule paikalle kokeilemaan luistelua räppäävän Paula-lehmän tahtiin!

Sunnuntai Jääpuistossa on varattu koko perheen yhteiselle ajalle. Luisteluohjaaja on sunnuntaisin paikalla klo 12-14. Ohjelmassa on koko perheen luisteluopetusta, temppuratoja ja leikkimielisiä kilpailuja. Jääpuiston ammattitaitoiset luisteluohjaajat antavat myös vinkkejävanhemmille, miten opettelua voi jatkaa yhdessä lapsen kanssa.

Ohessa muutamia tunnelmakuvia Paulan viimeisimmästä vierailusta.Kuva0176

KATEGORIA: Yhteistä aikaa

Yhteinen aika vaikuttaa positiivisesti

Perheen ja ystävien kanssa vietetty aika on arvokkainta, mitä itselle ja toiselle voi antaa. Dr.Oetker tarjoaa sinulle mahdollisuuden viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa yhteisen tekemisen äärellä.

On todettu, että perheiden yhteinen aika vaikuttaa positiivisesti lasten ja nuorten mielenterveyteen, luo turvallisuuden tunnetta sekä edistää koko perheen yhteenkuuluvuutta. Yhteinen tekeminen voi olla mitä tahansa touhuamista kotona leipomisesta reippaaseen luisteluhetkeen, tärkeintä on että aikaa vietetään yhdessä.

Arjesta voi nauttia yksinkertaisilla asioilla

Yksi tärkeimmistä ja luontevimmista tavoista perheiden yhteiseen aikaan ja keskusteluun ovat yhteiset ruokailuhetket. Dr. Oetker korostaa perheen ja läheisten kanssa vietetyn yhteisen ajan merkitystä helpottaen jokapäiväistä ruoanlaittoa. Kun ruoanlaitto on nopeaa, jää sinulle enemmän aikaa myös kaikkeen muuhun mukavaan! Myös lasten osallistuminen ruoanlaittoon ja leipomiseen on tärkeää. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja helppoa. Vanhana perheyrityksenä on Dr. Oetkerille luontevaa olla puhumassa perheiden yhteisen ajan puolesta. Lue lisää Dr.Oetkerin pitkästä historiasta perheyrityksenä.

Yhteisestä ajasta muodostuvat lapsuusmuistot

Jääpuistossa yhteisen ajan vietto on mahdollista joka päivä. Luistelun opettelu yhdessä perheen kanssa on hauska tapa viettää mukavia hetkiä raittiissa ulkoilmassa. Samalla aikuisetkin voivat terästää ruostuneita taitojaan. Jääpuistoon on kaikkien helppo tulla, luistimetkin voi vuokrata vasta paikan päällä.