KATEGORIA: Luistelukoulu | Uutiset

Tule Paula -luistelukouluun!

kouluJääpuistossa on mahdollisuus kokea luistelun ensihetket, palauttaa mieleen alkeet tai hioa jo edistyksellisempiä taitoja osaavassa ohjauksessa. Luistelu on taito, joka ei koskaan katoa, jos sen on kerran oppinut.

Jääpuistossa järjestetään viikon jokaisena arkipäivänä klo17-18 maksuton Paula -luistelukoulu lapsille, johon jokainen pieni luistelija on tervetullut. Luistelukoulun ohjaamisesta vastaavat Kiira Leppik ja Emilie Thibaut. Leppikillä on takanaan pitkä ura luistelun parissa niin yksinluistelijana SM-tasolla kuin kilpaurheiluvalmentajana yksinluistelussa.
”Aloitin luistelun 4-vuotiaana, jolloin äitini oli taitoluisteluvalmentaja. Oli aivan luonnollista, etten jäänyt kaukalon reunaan katselemaan muiden luistelua, kun oli mahdollisuus mennä mukaan.” Leppik muistelee.

Lasten luistelukoulussa tapaa päivittäin turisteja, mutta mukana on myös säännöllisesti käyviä koululaisia. Opetus tapahtuu suomen- ja englanninkielellä, aina kunkin päivän luistelukoululaisista riippuen. Luistelukoulussa tarkoituksena on opetella perusluistelu eteen ja taaksepäin, erilaiset jarrutukset ja ennen kaikkea turvallinen kaatuminen. Luistelua opetellaan leikinomaisesti, välillä liukuen, sirklaten tai jopa helppoja hyppyjä hyppien. Luistelukoulussa voi edistyä omien tavoitteiden mukaisesti ja halutessaan on mahdollisuus suorittaa Suomen Taitoluisteluliiton silmukkamerkkejä.

Tehtäviä taitotason mukaan – aikuisillekin!

Tiistaisin klo18-19 maksuttomaan luistelukouluun pääsevät aikuiset. Aikuisille suunnatussa luistelukoulussa tapaa hyvin eritasoisia ja -ikäisiä ihmisiä.
”Aikuisten luistelukoulussa olen jakanut tehtäviä taitotason mukaisesti. Jos pelkkä radan ympäri kiertäminen tuntuu tylsältä, pääsee erilaisten tehtävien kautta opettelemaan uusia asioita.” Leppik kertoo.

Keskiviikkoinen jääbic on taitoluistelusta, lihaskuntoharjoituksesta ja aerobicista sovellettua liikuntaa jäällä. Jääbicin tärkeimpinä tavoitteina on terveyden edistäminen ja sen ylläpitäminen. Leppikin mukaan tuntiin sisältyy lihaskuntoon liittyviä harjoitteita, jotka soveltuvat kaikille kunnosta riippumatta. Jääbiciä järjestetään Jääpuistossa keskiviikkoisin klo18-19.

Luistelu on kivaa liikuntaa ja sitä pystyy harrastamaan monissa eri muodoissa. Tule mukaan luistelukouluun tai kohota kuntoasi Jääbicin avulla, se sopii varmasti myös sinun kunnollesi!

    • Kiitos kuluneesta kaudesta!

      Kiitos kuluneesta kaudesta!

      Kiitos kaikille luistelijoille kuluneesta kaudesta. Jääpuiston henkilökunta toivottaa kaikille kävijöille aurinkoista kesää, nähdään taas ensi talvena!